Tietoa meistä

Lakiksen rinteet ovat syntyneet kun meteoriitti törmäsi maahan ja nosti vuorijonon nykyisen Lappajärven itärannalle. Sen jälkeen jääkaudet ovat kulkeneet vuorten yli ja jäljellä on nykyinen kalliomuodostelma, joka kohoaa noin 160 metriä meren pinnan yläpuolella.
 
Rinteet rakennettiin 1970 -luvulla vimpeliläisten yrittäjien aloitteesta. Keskeisiä henkilöitä olivat mm. Paavo Rannila ja Pentti Pyhälahti.
Rakentamisvaiheessa rinteitä käytettiin mm. silloisen Keuruun pioneeripataljoonan harjoitusalueena - Vimpelin miehethän olivat sota-aikana olleet pääosin pioneerijoukoissa ja suhteet aselajin joukko-osastoihin olivat hyvät.

Nykyisen Lakis Oy:n omistuksessa rinne on ollut 90 -luvun alusta. Jorma Ventilää ja Hannu Katajaa pyydettiin avuksi tilanteessa, jolloin silloinen rinneyhtiö oli konkurssissa ja Vimpelin kunnan pättäjät pelkäsivät, että konkurssipesä myy hissit pois. Siinä tilanteessa tuli apuun Lakiksen lasketteluseura talkoolaisineen ja rinteen toimintaa pystyttiin jatkamaan. Yhden vuoden vuokrakauden jälkeen Ventilä ja Kataja ostivat rinteen konkurssihuutokaupassa Lakis Oy:n nimiin.
Lakis Oy on pyörittänyt rinnettä nyt jo lähes 20 vuotta. Sen aikana on rakennettu uusi rinneravintola, uusittu koko lumetuskalusto, rakennettu uusia rinteitä ja  hankittu mm. lasten hissi.

Vuodesta 1992 vuoteen 2016 Lakis Oy oli Hannu Katajan omistuksessa ensiksi yhdessä Jorma Ventilän kanssa ja myöhemmin yksin Ventilän siirryttyä eläkkeelle.

Lakis Oy toiminta jatkuu ja toukokuussa 2016 Lakis Oy siirtyi uudelle omistajalle. Uuden Lakis Oy:n pääomistaja on Jouni Niemelä.

Lakeaharjun logo